sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kirjamessut

Kävin eilen Kirjamessuilla. No, mikäpäs siinä, ihmisiä oli aivan liikaa. Mikähän niitä sinne sitten oikein veti? Viini, laulu ja kirjat? Niin ja ruoka? Laulu ainakin kaikkein huonoiten, sillä musiikkimessuilla oli kaikkein hiljaisinta. Siihen kyllä vaikutti varmasti huono markkinointi ja huono sijainti. Itselläkin meni tovi oikean paikan löytämisessä. Ja samaa sanoivat jututtamani myyjätkin.

Julkkiksia bongasin ainakin seuraavat: Reijo Mäki, Anni Sinnemäki, Alivaltiosihteeri, Kari Hotakainen, Sofi Oksanen, Sedu Koskinen, Mikko Saarela, Jörn Donner, Saska Saarikoski, Pedro Hietanen ja olikohan niitä vielä muitakin?

Ja jotainhan sieltä on kai aina ostettavakin? Shokki-kirjan ja Pikkujoulu Fingerporin sain todella edullisesti. Suuri ilonaihe oli myös Musiikkimessuilta löytynyt Arttu ja Martti Suuntalan lp, nyt minulla taitaakin olla kaikki Arttu Suuntalan levyt. Niitä ei taidakaan olla yhtään cd-formaatissa, kukahan tekisi kulttuuriteon ja julkaisisi.

Ja sokerina pohjalla Suomen Kuvalehden numero 13 vuodelta 1951. Sen ostin veljelleni, itsellä se on. Ja miksikö tämä piti ostaa? Isäni on aikoinaan voittanut Plymouth-merkkisen auton SK:n kilpailussa ja tässä numerossa on hänen haastattelunsa. Tämä on erittäin tärkeä ostos.

Kai sitä sitten on taas ensi vuonnakin mentävä Kirjamessuille? Kyllä, sillä voisihan sitä huonomminkin lauantai-iltapäivän käyttää.