torstai 11. helmikuuta 2010

Kulttuuria

Ollaan jo pitkällä tätä vuotta, mutta yhtään kirjoitusta en ole saanut aikaiseksi. Mutta jospa nyt, kun on nuhakin ja hiihtämään ei siis viitsi lähteä. Se on tuo hiihtäminen vienytkin aikaa tänä talvena ja hyvä niin.



Mistähän päästä näitä kulttuuriasioita nyt ryhtyisi purkamaan? Pakkoliikkeitä oli nimeltään Karjaan lukion näytelmäkerhon esitys, jota kävin katsomassa. Näytelmä käsitteli lukioikäisille tärkeitä asioita: seurustelua, tulevaa opiskelua ja työpaikkaa, asevelvollisuutta, bailaamista jne. Toteutus oli hyvä, alussa oli näytteleminen vähän jäykkää, mutta vauhtiin päästyään esitys oli erittäinkin sujuvaa. Pelotti vähän etukäteen, että joutuuko tässä kuinka tuntemaan myötähäpeää, mutta sellaisesta ei ollut pelkoakaan. Sellainenkin kysymys tuli mieleen, että esittivätkö nämä nuoret itseään? Positiivisen puolelle kääntyi tämä näytelmä ihan selkeästi.








Linda Gail Lewis, kuuluisan Jerry Lee Lewisin pikkusisko, teki Suomen kiertueen, jonka yksi keikka oli On the Rocksissa Helsingissä 3.2. Minä olen niin kova Jerry Lee-fani, että pakkohan tätä oli mennä katsomaan. Ja mitä saimmekaan? Ihan kelpo rock'n'roll-show'n, ei sen enempää eikä vähempää. Taustaorkesteri oli todella hyvä, kitaristina oli Billy Bremner, joka on tuttu mm. Rockpilesta ja Dave Edmundsin taustalta. Rumpali Ingemar Dunker oli hupaisa ilmestys: iso, tatuoitu mies ja todella pieni rumpusetti, joka käsitti vain bassorummun, virvelin, hi-hatin ja kaksi peltiä. Linda Gailin tytär Annie Marie Dolan lauloi taustoja ja oli solistina parissa kappaleessa. Isoveljen hittejä kuultiin liikaakin, niistä parhaiten toimi "High school confidental". Se jäi harmittamaan, että soittivat kantria niin vähän, kaksiko kappaletta vain? Kyllähän ryhmä osasi rokatakin, ei siinä mitään, mutta siltikin tuo kantriosasto oli paljon sielukkaampaa ja sydäntäraastavampaa ja koskettavampaa. Mutta yleisö, jota olisi voinut olla enemmänkin, kai halusi ja saikin sitten tuota rock'n'rollia.







Meta4-jousikvartetti, jossa soittvat Antti Tikkanen: viulu, Minna Pensola: viulu, Atte Kilpeläinen: alttoviulu ja Tomas Djupsjöbacka: sello konsertoi Nummelan kirkossa soittaen Franz Schubertin Jousikvarteton G-duuri D 887. Yhtye on saavuttanut kansainvälistäkin mainetta ja se ei olekaan mikään ihme, sen verta taidokasta ja eläytyvää oli ryhmän soitto. Eihän minulla tällaisesta ole mitään aikaisempaa kokemusta, mutta kyllä tämä teki hienon vaikutelman. Vaikka konsertti alkoikin vähän myöhässä, niin todella äkkiä vierähti tunti hienon musiikin parissa.


Monenlaista on taas ollut ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti teilläkin on ollut yhtä antoisaa kulttuurin parissa. Ja älkää unohtako hiihtoakaan.